Tervetuloa tunneille.

Tutustumiskerta on veloitukseton. Voit huoletta käydä tunnilla tutustumassa ja miettiä rauhassa onko tunti sisällöltään, rakenteeltaan ja ilmapiiriltään sinulle sopivan henkinen.  Mikäli koet tunnin ilmapiirin ja sisällön itsellesi sopivaksi, voit jatkossa osallistua tunneille kertamaksulla, 6x- kortilla tai  määritellyllä- tai toistaiseksi voimassa olevalla kuukausikortilla. E-passilla voi myös maksaa kertamaksuja, kortteja tai kk-maksun.  Maksu vaihtoehdoista löydät lisätietoa sivun lopussa olevan hinnasto linkin kautta. 

Hyvä fiilis liikkua.

Aloita tunnit maltillisesti tutustuen. Ottaa aina oman aikansa, että pääsee sinuksi  harjoitteiden ja ohjaajan tyylin kanssa. Keho ja mieli tarvitsee aikaa uuden oppimiseen ja sisäistämiseen, siksi tietynlainen ymmärrys ja joustavuus omaa tekemistä kohtaa on alussa aina viisasta ja järkevää. 

Tunnit ovat rakennettu tehokkaan reippaiksi kokonaisuuksiksi. Ohjaajana arvostan, että asiakkaana kuuntelet  ja kunnioitat  omia voimavarojasi ja säätelet  harjoitteiden tehoja itsellesi sopivaksi. Harjoitteiden aikana voit huoletta keventää vastusta  tai voit huilata muutaman toiston ajan, mikäli sen tarpeelliseksi tunnin aikana koette.  Pääasia, että liikunta tuntuu sinusta itsestäsi mielekkäälle ja mukavalle.  

Hyvä punainen lanka liikkuessa on se, että koet ja tunnet liikunnan mielekkäänä kuormituksesta huolimatta. Mitä maltillisemmin omaan kuntotasoon nähden uskaltaa aloittaa, sitä varmemmin liikunnasta jää hyvä fiilis. Hyvä fiilis kannustaa jatkamaan. Säännöllinen tekeminen on hyvinvoinnin ja jaksamien perusta, siksi maltillinen aloitus palkitsee pitkässä juoksussa parhaiten.   Hiljalleen kunnon kohetessa ja taitojen karttuessa harjoitustehot nousevat huomaamatta. Näin liikunnassa säilyy mielekkyys. Muista siis kuunnella omaa kehoa viestejä tunnin aikana ja tee liikunnasta itsellesi reippaan mielekästä.    

Tervetuloa liikkumaan rennon letkeään porukkaan.
Terhi Kuolimo

Paikat

Uk-areena

Uk- areena sijaitsee Kisapuistiossa jäähallia vastapäätä.  Liikuntasali sijaitsee Uk-areenan toisessa kerroksessa. Tule pääovista sisään. Tuulikaapista nousee portaat ylös toiseen kerrokseen. Yläaulan perällä sijaitsee liikuntasali.

Lavolan koulu

Lavolan koulu sijaitsee Uus-Lavolassa, Lavolankatu 16:sta. Jumppasaliin mennää koulun pääty ovesta.  Pukuhuone on sisääntuloaulassa ja sali toisessa kerroksessa.

Puistojumppa pidetään kesällä koulun pihamaan nurmialueella.

Puistojumppa / Linnoitus

Puistojumpat pidetään Linnoitusten vallien sisäpuolella intiimissä rauhassa lehmuspuiden varjossa.  Auton voi jättää caravaani parkkiin jumpan ajaksi.  

Varmista tunnin aloitus ajankohta ja ajankohtaista tiedote.