Ylesikoulutukset

Ilmoittautuminen

Ryhmäliikunnanohjauksen perusteet.

Ryhmäliikunnan ohjuksen perusteet koulutuksessa saat hyvän pohjatiedon ohjaajan työn elementeistä. Koulutuksessa käydään läpi musiikin lukutaitoa sekä sulavan ja loogisen ohjaamisen perusteita sekä tuntikokonaisuuksien rakenteita. Lisäksi koulutuksessa sukelletaan ohjaajan työn kokonaiskuvan hallintaan, jotta ohjaajana osaamme vastata kysymyksiin mitä, miten, kenelle ja miksi?

Hyvään ammattitaitoon sisältyy työn kokonaiskuvan ymmärtäminen, miten rakentaa kohderyhmälle sopivan helppo, haastava tai haasteellinen tunti. Mitä tulee huomioida, että tunti palvelee asiakkaiden tarpeita hyvin. Millaisia seikkoja tuntirakenteessa ja -sisällöissä on hyvä huomioida, jotta tunti on laadukas ja toimiva kokonaisuus kohderyhmälle. 

Koulutus sopii hyvin ohjaajanpestiä harkitsevalla ja muutamia vuosia ohjaajan työtä tehneelle. Koulutus syventää ohjaajantyön näkökulmaa ja antaa uutta näkemystä omaan työhön.  Lisäksi se vahvistaa jo olemassa olevia taitoja.  Koulutus on käytäntöpainotteinen. 

120 €

Norm. 160€

sis.alv. 24%

Tulevat peruskoulutukset

Koulutukseen on 12. koulutuspaikkaa. Koulutuspaikan vahvistaminen tapahtuu lähempänä koulutuspäivän ajankohtaa. Vahvistusviesti tulee antamaasi/ annettuihin  sähköposti osoitteisiin.

Koreografia ja pedagogia koulutus

Koreografia ja pedagogia koulutuksessa pureudutaan koreografioiden rakentamisen perusteisiin sekä ohjausteknisiin keinoihin, niin että koreografioiden ohjaaminen ja opettaminen on ohjaajille luontevaa ja helppoa sekä asiakkaille selkeää ja helposti seurattavaa.

Hyvin ja laadukkaasti suunniteltu koreografia tarvitsee rinnalleen hyvän opetusrungon. Opetusrunko tekee ohjaamisesta ammattimaista ja tasalaatuista. Koreografian opettaminen asiakkaille vaatii ohjaajalta koreografian purkamistaitoa… Koulutuksessa käydään läpi, kuinka koreografiat puretaan pedagogisesti helposti ja loogisesti ohjattavaan muotoon. 

Koulutus sopii ohjaajille, jotka haluavat kehittää loogisen ohjaamisen ja koreografian rakentamisen taitoja. Koulutukseen tullessa olisi hyvä osata ohjaajan perustaidot, musiikin laskeminen ja ohjauksen perusteet.

120€

Norm. 160€

sis.alv. 24%

Tulevat koreografiakoulutukset

Koulutukseen on 12. koulutuspaikkaa. Koulutuspaikan vahvistaminen tapahtuu lähempänä koulutuspäivän ajankohtaa. Vahvistusviesti tulee antamaasi/ annettuihin  sähköposti osoitteisiin. 

Toiminnallisen lihaskuntoharjoittelun koulutus.

Lihaskuntoa voidaan harjoittaa eri metodein. Tärkeintä on ymmärtää lihaskuntoharjoitteiden tarkoitusperää, mitä harjoitusvasteita eri lihaskuntoharjoitteista haetaan ja kenelle harjoitteet ovat tarkoitettu. Koulutuksessa käydään läpi, mitä eroa on harjoittaa kestovoimaa, toiminnallista voimaa ja toiminnallista arkivoimaa. Tarkoituksena on syventää näkemystä lihakuntoharjoittelusta.

Koulutuksessa käydään läpi lihaskuntoharjoittelun liikeperustaa ja kehon rytmiikkaa, jotta toiminnallisista harjoitteista saadaan jalostettua ja kehitettyä asiakkaille monipuolisia ja vaihtelevia liikekokonaisuuksia. Koulutuksen tavoitteena on antaa osallistujille hyvää liikepankkia tuntisuunnittelun ja harjoitekehittelyn toteuttamiseen. 

Lisäksi pureudumme lihaskuntoharjoitteiden harjoitusvasteisiin sekä vastuksen merkitykseen lihaskuntoharjoittelussa. Vastuksen merkitys lihaskuntoharjoittelussa on merkittävä, joten sen merkitystä toiminnallisessa harjoittelussa on hyvä ymmärtää. Mitä harjoitamme, miten harjoitamme ja miksi harjoitamme. Tavoitteena on selkeyttää toiminnallisen lihaskunto harjoittelun kokonaiskuvaa, tarkoitusperiä ja harjoitusvasteiden sisältöä.

120€

Norm. 160€

sis.alv. 24%

Tulevat toiminnalliset koulutukset

Koulutukseen on 12. koulutuspaikkaa. Koulutuspaikan vahvistaminen tapahtuu lähempänä koulutuspäivän ajankohtaa. Vahvistusviesti tulee antamaasi/ annettuihin  sähköposti osoitteisiin. 

Idea- ja virkistyspäivä

Tulevat idea- ja virkistyspäivät

Jumppapäivä asiakkaille.

Vaihtelua ja virkistystä 

Haluatteko tarjota asiakkaillenne virkistävän jumppapäivän, joka sisältää reipasta menoa, monipuolista tekemistä, vahvoja tunteita ja hyviä liikunta elämyksiä? SPORT 2us® on liikunta-alan yritys, joka tarjoaa yrityksille jumppapäiviä. Jumppapäivät voivat sisältää 2-4 tuntia. SPORT 2us® tuntivalikoimaan kuuluu neljä toisiaan tukevaa tuntikokonaisuutta.

 SPORTTIUS on monipuolinen toiminnalliseen harjoitteluun perustuva lihaskuntotunti. FX- Sport pohjautuu kiertoharjoitteluun, jossa yhdistyy loistavalla tavalla toiminnallinen harjoittelu ja painoharjoittelu. Sykettä kroppaan tuo menevän koukuttava ja hauska askellustunti RETRO STEP.  Tunnelmallinen kaunis Dance Flow HARMONI- tunti vie liikkeen kauniiseen maailmaan kehoa ja mieltä huoltaen ja rauhoittaen. SPORT 2us® tunnit ovat suunniteltu ja toteutettu 30- vuoden ohjaajakokemuksella. 

Reipasta ja monipuolista - Toiminnallsita ja mukavaa - Kaunista ja koskettavaa.

Olemme kiinnostuneita jumppapäivä tapahtumasta

Rekisteröidy SPORT 2us®:in ohjaajarekisteriin

SPORT 2us® lähettää ohjaajarekisterin
kautta sähköpostiisi tietoa SPORT 2us:in järjestämistä koulutuksista, ideapäivistä ja kursseista sekä muista ohjaajan työhön liittyvistä ajatuksista. 
Valitse listalta kiinnostuksen kohteesi, joiden osalta haluat tietoa.


 Klikkaamalla lomakkeessa olevaa ”REKISTERÖIDY” painiketta HYVÄKSYT sähköposti osoitteesi SPORT 2us:in käyttöön.
  

SPORT 2us®:in Ohjaajarekisteri

* indicates required
Valitse kiinnostukseen kohteet