Ryhmäliikunnan ohjaaja BLOGIT

Olen Terhi Kuolimo ja olen tehnyt liki 30-vuotta kestäneen uran ryhmäliikunta ohjaajana. Tässä blogissani käyn läpi omaa liikunnallista arvomaailmaani… Ajatuksella voisiko vahan jarrun jutuissa olla, jotain jutun juonta ja jotain ohutta oppia.Toivon, että nuoremmat ja miksei vanhemmatkin kollegani saisi ajatusta ja pohdittavaa työhönsä. Tulen kirjoittamaan ajatuksiani ohjaajan työstä, ammattitaidosta ja osaamisesta, joita on kertynyt mukaan urani varrelta.
Toivon, että luette artikkelini AINA asia edellä, koska minulla on lukihäiriö ja sen vuoksi tekstini sisältää jonkin verran kirjoitus ja yhdyssana virheitä. Pahoitteluni niistä.


Käsi ylös virheen merkiksi... Liikunnan saralla keski-ikäistä ei palvella samalla tavalla kuin nuorta aikuista...
Tämä artikkeli on tunnustus siitä, kuinka väärässä olen ollutkaan nuorena ohjaajana, kun olen olattanut, että tiedän asioita. Kumpa nuoremmat kollegani olisivat viissampia ja aavarakatseisempia, etteivät tee samaa virehttä kuin minä… Voisimme tehdä asioita paljon paremmin, kun ymmärtäisimme erikohderyhmien resursseja paremmin.

Liikunta-alan ammattilaiset voisivat halutessa tehdä liikunnasta mielekäänpää ja samaistuttavampaa.

Miksi keski-ikäiset ja nuoret eivät liiku... Missä vika? Olisiko liikunnan tuottajilla peiliin katsomisen paikka?

”Hyvä ohjaaja on sellainen, joka pystyy vetämään tunnin näyttämättä/tekemättä mitään. Siinä tavoitetta!”

