Painivatko 25- vuotiaat ja 35-vuotiaat liikunnallisesti samassa sarjassa?

Tietämättömyyttä.

Voidaksemme oppia uutta, meidän tulee kyseenalaistaa nykyisiä käytäntöjämme. Luodaksemme jotain uutta, meidän tulee uskaltaa asiallisesti kritisoida tapojamme ja näkemyksiämme ja asettaa ne puntariin. Oman tekemisen arviointi ja omien virheiden myöntäminen, ei aina ole helppoa.

Minä voin henkilökohtaisesti nostaa käden ylös virheen merkiksi. Olen työskennellyt ryhmäliikunnan parissa liki 30- vuotta. Jos minulta olisi 30- vuotiaana kysytty, että painivatko 25- vuotiaat ja yli 35- vuotiaat asiakkaat liikunnallisesti samassa sarjassa? Ja voiko heitä palvella samoilla tunneilla niin, että heidän molempien liikunnalliset resurssit ja tarpeet tulee hyvin huomioitua? Olisin katsonut kysyjää varmaankin hyvin närkästyneesti ja todennut: ”Kyllä voidaan. Asiakkaat voivat halutessaan muokata tuntejaan itselleen sopivaksi”.  Voi luoja, kuinka väärässä olisin ollut, jos tuohon kysymykseen olisin joutunut vastaamaan.  

Rehellisesti sanottuna olin 30- vuotiaana aktiiviliikkuja täysin tietämätön ja naiivi, siitä miten fysiologia ja arvot muuttuvat elämän edetessä. En todellakaan osannut ajatella niin pitkälle. Alle 30- vuotiaana kuolemattomana ohjaajan koin 40-50- vuotiaat asiakkaat vanhoiksi. Kuinka pahasti ammuin tässäkin asiassa harhaan omaa ymmärtämättömyyttäni. Nyt voi käsi sydämellä todeta, ettei 47- vuotias todellakaan ole vanha. Mutta tosia asia on kuitenkin se, että 47- vuotiaana en enää paini fysiologialtani ja fyysisyydeltäni alle 30- vuotiaiden kanssa samassa sarjassa, vaikka edelleen ole aktiiviliikkuja ja nautin liikunnasta.    

Uskon, että meillä ryhmäliikunnan ohjaajilla olisi paljon annettavaa yhteiskunnalle, jos tunnistaisimme liikunnallisia eroja perus- ja aktiiviliikkujien välillä sekä keski-ikäisten ja nuorten aikuisten välillä.

Faktat faktoina

Tämän aiheen kanssa jouduin kasvotusten, kun faktat fysiologian heikkenemisestä iski kasvoilleni 36- vuotiaana. Tunteja ohjatessa koin kuormituksen hetkittäin hyvin epämiellyttävinä, kun sykkeeni nousivat korkealle. Aikaisemmin näin ei ollut. Lisäksi huomaisin palautumiskykyni, selkeästi heikentynee. Tunsin itseni usein uupuneeksi ja väsyneeksi. Fysiologia alkoi tehdä tehtäväänsä, tahdoinpa sitä tai en!  En enää pystynyt fyysisesti enkä henkisesti ottamaan vastaa kovan harjoittelun tuomaa rasitusta. Oliko tässä vastaus työnantajan asettamaan kysymykseen. Miksi asiakkaiden keski-ikä tunneillamme oli laskenut 35- vuodesta 25- vuoteen?

Luultavammin vastaus oli juuri tässä! Huomasin usein havahtuneeni miettimään ”Jos minä en aktiiviliikkujana selviä vetämistäni tunneista ja koen ne epämiellyttävinä ja ajoittain hyvin raskaina, miten tavallinen keski-ikäinen perusliikkuva asiakas kokee harjoittelun?  Ei siis tarvinnut olla Albert Einstein, että ymmärsi, miksi perusliikkuvat keski-ikäiset naiset eivät enää käyneet ryhmäliikunta tunneilla. He eivät kerta kaikkia fysiologisesti kestä ja mentaalisesti siedä teholiikunnan tuomaa rasitusta ja kuormaa. Teho harjoittelun tuoma kuormitus on vaan kerta kaikkiaan liikaa heille! Toki on yksilöitä, jotka sitä kestävät, sietävät ja nauttivat siitä, mutta kysymyksessä on hyvin pienestä prosentuaalisesta vähemmistöstä.

Ura ohi 36- vuotaana?

Aloin 36- vuotiaana pohtia urani lopettamista, koska koin ettei minusta enää ollut kovientuntien vetäjäksi ja olin totaalisen kyllästynyt uupumukseen ja ainaiseen väsymykseen. Liikunnan olisi pitänyt lisätä jaksamista ja energisyyttä, mutta näin ei enää ollut. Kuormitus oli kerta kaikkiaan keholleni jo mielelleni liikaa.  

Työni ryhmäliikunnan ohjajana oli ohitse. Vai oliko? Olin VASTA 36- vuotias kahden pienen lapsen äiti? Kuinka valitettavaa on se, että moni tekee juuri tämän päätöksen juuri silloin, kun liikuntaa alkaisimme jaksamisemme ja hyvinvointimme vuoksi eniten tarvitsemaan.  Yhteiskunnallisesti olisi tärkeää, että saisimme tähän kohderyhmään kuuluvat asiakkaat aktivoitumaan.

Voisimmeko tehdä jotain toisin?

Törmäsin taannoin FB-ssä asiakkaan luomaan kysymykseen, joka havahdutti minua miettimään asioita. Kysymys, jonka asiakas esitti: ”Onko liikunta-alan osaajat osa syyllisiä liikkumattomuuteen?” Minusta kysymys oli todella naulan kantaan osuva. Allekirjoitin asiakkaan hyvinkin kriittisen kysymyksen.

Olen 30- vuotisen urani aikana nähnyt sen, miten tunnit ovat ajansaatossa muuntuneet kovemmiksi, vaativammiksi ja tehokeskeisimmiksi. Tunnit palvelevat hyvin nuoria aktiivisia aikuisia (alle 30- vuotiaita), joilla on fyysistä kapasiteettia, aikaa ja intoa kuormittaa ja kehittää omaa fysiikkaansa. Lisäksi on hienoa, että liikkuvuus ja mielenhallintaan perustuvat lajit ovat löytäneet paikkansa liikunta valikoimasta.

Suuri aukko palveluiden kohdalla löytyy sellaisten lajien ja tuntien osalta, jotka olisivat suunniteltu keski-ikäisille perusliikkuville asiakkaille, joilla olisi motiivia liikkua reippaan tehokkaasti kehoaan monipuolisesti haastaen. Tehokkaalla liikunnalla ja teho liikunnalla on eronsa. Suurin osa keski-ikäisitä ei enää fyysisistä ja fysiologisitä syistä johtuen pysty eikä halua kurmuuttaa fysiikkaansa äärimmilleen. Mutta moni olisi valmis harjoittamaan kehoaan reippaan tehokkaasti.  Tämä on asia, johon uskon meidän ryhmäliikunnan ohjaajien voivan yhdessä suuresti vaikuttaa.

Pysähdy miettimään?

Kerron teille tarinan, joka sai minut pysähtymään ja miettimään miksi olisi tärkeää, että liikunta-alalla tekisimme töitä sen eteen, että saisimme keski-ikäiset perusliikkuvat asiakkaat, takasin liikunnan ja ryhmäliikunnan pariin. Miksi olisi tärkeää, että ymmärtäisimme liikunnan perusarvoja ja osaisimme huomioida keski-ikäisten liikunnallisia tarpeita ja resursseja. Kertomani aikana haluan sinun sukeltavan oman ja vanhempiesi tulevaisuuteen?

Voimmeko antaa asiakkaillemme, itsellemme ja lapsillemme parhaan lahjan?

Joskus emme näe asioita, koska pidämme niitä itsestään selvyytenä, mutta ne eivät sitä ole. Joskus emme osaa olla kiitollisia siitä, mitä saamme. Joskus asiat nousevat kasvojemma eteen kauniilla ja koskettavalla tavalla. Sain tällaisen koskettavan heräyksen ajaessani elokuisena aamuna kohti linja-autopysäkkiä. Kyydissäni istui hyvän tuulisina oma 84- vuotias isäni ja 76- vuotias äitiäni. He olivat lähdössä Raatteentien reissulle. Kun pääsimme linja-auto pysäkille, iäkkäät vanhempani nousivat ketterästi autosta, ottivat matkalaukkunsa takakontista ja kävelivät hyvän tuulisina linja-autoon morjestaen minulle kiitokseksi. Siinä hetkessä tajusin ”Paras lahja, jonka vanhempani ovat voineet minulle antaa on se, että he ovat pitäneet itsestään huolta.” Kirjoitin vanhemmilleni tekstiviesti ja kiitin heitä siitä, että ovat jaksaneet liikkua kävellä, pyöräillä, hiihtää ja ovat jaksaneet huolehtia itsestään touhuten pihalla ja metsätöitä tehden. Tajuisin, että haluan antaa omille lapsilleni saman LAHJAN. Halua olla terve ja hyvän tuulinen. Haluan olla lasteni tukena ruuhkavuosissa ja haluan nauttia lastenlasteni seurasta. Haluan elää 84- vuotiaana täysillä palkeilla elämästä nauttien ja touhuten.  

Kotiin ajaessa tajusin, kuinka kiitollinen ja onnellinen olin omista vanhemmistani ja siitä, etten lopettanut uraani 36- vuotiaana.  Olin onnellinen siitä, että luotin tunteeseeni ja päätin tehdä asioita toisin. Jatkoin ryhmäliikunnan ohjaamista omien arvojeni mukaan, kunnioittaen omaa fysiologiaani ja fysiikkaani.  

Julma totuus.

Karu ja tavallaan julma totuus on se, että hyvä vanhuus rakennetaan 35-45- ikävuoden välissä säännöllisellä reippaalla liikunnalla. Kun olemme oppineet liikkumaan reippaan säännöllisesti 2-4x viikossa jatkamme liikuntaa lopun elämämme, toki vauhdin ja tehojen hiipuessa. Niin uskomattomalle, kun se kuulostaakin pohja hyvälle vanhuudelle rakennetaan 35-45- vuotiaana. Itse en halua nyhjöttää kotona turhautuneena ja nivelkivuissa. En halua valittaa elämän kurjuutta ja tylsyyttä. Haluan elää hyvän elämän. Haluan omilla valinnoillani vaikuttaa asioihin sen minkä voin. Fakta on se, että fysiikkamme ja fysiologiamme hiipuu 40-ikävuoden jälkeen valitettavan nopeasti, jos emme käytä kehoamme säännöllisesti, siihen tarkoitukseen mihin se on luotu.  

Työllämme on väliä.

Me voimme vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja jaksamiseen, kunhan ymmärrämme sen, mitä erikohderyhmään kuuluvat asiakkaat tarvitsevat ja mihin heidän resurssinsa riittävät. Meidän työllä on todella merkitystä yhteiskunnallisella ja yksilöllisellä tasolla. Saadaksemme hyvää aikaan, meidän tulee puhaltaa yhteen hiileen. Tarjotaan asiakkaille liikuntaa, heidän liikunnallisia resursseja ja tarpeita kunnioittaen ja ymmärtäen.  

SPORTTIUS

SPORTTIUS-  lihaskuntotunti on suunniteltu palvelemaan perusliikkuvien ja keski-ikäisten  liikunnallisia tarpeita monipuolisesti, tehokkaasti ja tarkoituksen mukaisesti.   

Tutustu SPORTTIUS- tunnin syntyyn ja sen ideologiaan.

Olen kiinnostunut SPORTTIUS- koulutuksesta

Jätä tietosi lomakkeelle, niin saat tietoa SPORTTIUS- koulutusten alkamisesta.

Klikkaamalla lomakkeessa olevaa ”LÄHETÄ” painiketta HYVÄKSYT sähköposti osoitteesi SPORT 2us:in käyttöön.