
VÄLILEVYN PULLISTUMAAN TULEE SUHTAUTUA RIITTÄVÄLLÄ VAKAVUUDELLA!
Eletään kevättä 2015. Luokseni tulee keski-iän kynnyksellä oleva siro pieni nainen. Hänen tarina lähti liikkeelle vuodesta 2005.
Nainen oli tuntenut pienen vihlaisun alaselässään nostaessaan limsakoria. Muutamien viikkojen ajan nainen oli sinnitellyt kipujensa kanssa, jotka säteilivät molempien jalkojen nilkkoihin ja pohkeisiin. Lisäksi alaselkään syntyi kovaa painetta ja kiristyksen tunnetta. Naisen oirekuvaukset viittasivat pullistumaan ja siihen, että hänen vammansa oli ollut suurehko ja suuntautunut suoraan taaksepäin.
Kuukausien saatossa kivut eivät alkaneet helpottamaan, vaan tilanne tuntui pahentuvan päivien kuluessa. Liikkuminen tuli kipujen vuoksi vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Nainen päätti mennä lääkäriin, josta seurasi lyhyt sairasloma ja fysioterapiaa jakso, josta ei ollut apua kipuihin.
Nainen päätti ottaa yhteyttä toiseen lääkäriin. Lääkäri lähetti naisen magneettikuvaan vahvistaakseen epäilynsä välilevyn pullistumasta.
Asiakas jäi todennetun pullistuma vamman vuoksi sairaslomalle… takaisin töihin… sairaslomalle… töihin…. sairaslomalle… töihin… Asiakkaan sairaslomakierre jatkui puolen vuoden ajan. Lopulta kivut alkoivat häviämään nilkasta ja pohkeesta … mutta kivut eivät jättäneet naista rauhaan. Kivut olivat vain muuttaneet muotoaan.
Kymmenen vuoden painajainen alkoi...

Alaselkää särki ja pakaraa pakotteli. Kipu vihloi voimakaamin oikeajalan ulkosyrjään ja reiden etuosaan. Säteilevät kivut viilsivät jalkapohjiin ja varpaisiin asti. Epämääräinen kipuilu jatkui kuukausia ja sitten vuosia ja vuosia. Nainen oli yrittänyt hankkia apua ja selitystä kivuilleen lääkäreiltä, ortopedeilta ja fysiatreilta. Mutta mitään selitystä kipuihin hän ei koskaan saanut. Turhautuneena asiakas oli siirtynyt hakemaan apua kuntoutuksen osaajilta fysioterapeuteilta ja OMT- fyssareilta sekä kiropraktikoilta. Kipu oli paikannettu SI- nivelen ongelmaksi (ristiluun ja suoliluun liitoskohta), jota OMT- terapeutit ja kiropraktikot käsittelivät.
Käsittelyt olivat auttaneet hetkellisesti ja tilanne oli käsittelyiden jälkeen helpottanut muutamaksi päiväksi, mutta varsinaiseen ongelmaan käsittelyt eivät naisen kokeman mukaan purreet. Hän koki jäävänsä ilman apua ja roikkuvansa kipukierteessä, jopa viikoittaisista hoidoista huolimatta.
Halu olisi ollut liikkua ja toimia normaalisti, mutta kivut pitivät huolen sitä, ettei se ollut mahdollista. Järki kuitenkin pakotti naista yrittämään.
”Kivut ovat kestäneet yli 10- vuotta. Liikkumisesta ei tule tuon taivallista, vaikka olen purrut hammasta ja yrittänyt kaikki maailman tunnit jumpista, lihaskuntoon ja saliharjoitteluun… pilateksesta Bodybalanseen. Kaikilla yrityksillä sama lopputulema… kivut pahenevat. Pystyn kyllä liikkumaan, mutta seuraavat päivät kuluvat kiputuskassa särkylääkkeiden avustaman sängyssä maaten. Usein menee viikko ennen kuin kivut alkavat helpottamaan niin paljon, että kykenen jälleen liikkumaan. Sisuunnuttuani yritän aina uudelleen ja uudelleen, mutta tulos on aina tismalleen sama. Epämääräiset ja viiltävät kivut jatkuivat ja häiritsivät välillä niin, ettei tee edes enää mieli liikkua ja yrittää, mutta pakkohan tässä on jotain tehdä… Tämä tuntuu loputtomalta oravan pyörältä… tätäkö tämä loppu elämä on?”
Väärin hoidetun vamman lopputulos...
Pohdin naisen tarinaa ja valitettava totuus hänen kohdallaan oli se, että hänen ongelmat olivat alkaneet yli 10- vuotta sitten pitkittyneestä pullistumavammasta, jota ei oltu hoidettu oikein. Asiakasta oli kehotettu toimimaan kivun sallimissa rajoissa. Tämä kehotus on pullistumavamman kohdalla typerin neuvo ikinä, jos vamman perimmäisen syyn ymmärtää.

Asiakkaallani oli syntynyt hoitamattoman ja pitkittyneen välilevyn pullistuman (8kk) seurauksen lihasten toiminnallinen häiriö keskivartalon sekä lantionalueen lihaksistoon… Lihasten toiminnalliset häiriöt aihuttavat hyvin kivuliaita ja monisyisiä kipuja. Lihasten toiminnalliset häiriöt eivät näy röntgen – eikä magneettikuvissa. Lihasten toiminnallinen häiriö paljastuu usein asiakkaan käyttämästä liikekielestä.
Välilevyn pullistuma ei itsessään ole vakava vamma, mutta hoitamattomana tai väärin hoidettuna siitä voi sellainen tulla. Jatkuviin tai lähes jatkuviin hermokipuihin tulee aina suhtautua riittävällä vakavuudella. Välilevyn pullistuma on nopeastikin hoidettavissa oleva vamma, kun tiedetään… miten vamman kanssa tulee toimia. Oikein ja tunnolisesti hoidettuna vamman paranemisprosesi kestää 2-3(5) viikkoa. Hoitamattomana tai väärin hoidettuna oireilu ja kivut voivat jatkua kuukausia tai vammasta voi jäädä pysyvät haitta.
Tie kivuttomuuteen...

Välilevyn pullistuma vammasta kärsivät asiakkaat oppivat usein kiertämään kipuja, jotta he pystyisivät olemaan ja elämään kipujensa kanssa. Pullistuman aiheuttamat hermokivut lamauttaa hermotusta ja ”opettavat” asiakkaita rytmittämään kehoaan virheellisesti tai ei ollenkaan. Tämä on luonnollista pullistumavammassa, siksi pullistuma vamma tulisi hoitaa nopeasti kuntoon, oikeita asioita tekemällä.
Oireellista välilevyn pullistumaa ei tulisi kuntouttaa, koska pullistuma vamma ei ole kuntoutettavissa oleva vamma. Tämä on hyvin perusteltua, kun ymmärtää vamman perimmäisen syyn. Välilevyn pullistuma tulee hoitaa kuntoon ja oireettomaksi, ennen kuntoutus jakson aloittamista. Kun vamma on ollut oireeton 3-4 viikkoa, on hyvä käydä läpi kuntoutus jakso, jotta kehosta voidaan purkaa pois vamman aiheuttamat virheelliset liikemallit ja saadaan lihaksisto syttymään uudelleen siihen työhön, jossa niiden kuuluisi olla. Näin pullistuma vammasta kärsivät asiakkaat säästyisivät lihasten toiminnallisten häiriöiden aiheuttamilta selittämättömiltä kivuilta ja jälki seuraamuksilta.
Meidän tuli saada naisen lihaksisto hermottumaan ja rytmittymään uudelleen, jotta kivut häviäisivät. Naisen lihaksisto tulisi niin sanotusti ohjelmoida uudelleen.
HUIKEA TOIPUMINEN...

Asiakas pääsi eroon 10-vuoden kipukierteestä 2,5 kuukaudessa, täsmä harjoittelun ansiosta. Lihaksistosta purettiin pois toiminnalliset häiriö, joka olivat syntynyt ja jäänneet päälle asiakkaalle 2005-2006 pitkittyneen pullistuman seurauksena (8kk).
Tässä siis tarina siitä, miten hoitamattomat ja pitkittyneet pullistumavammat voivat aiheuttaa ihmiselle jopa 10- vuoden kipukierteen, jota ei saada poikki. Tämän vuoksi pullistumiin ja pullistumaepäilyihin tulisi suhtautua riittävällä vakavuudella. Pullistumavammat tulisi hoitaa pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman pian vamman ja hermokipu oireiden synnyttyä.
Lähes jatkuvat tai jatkuvat hermokivut raajassa tai raajoissa antaa viitettä pullistuma epäilyyn.




